AJANKOHTAISTA

Olemme siirtyneet sääntömuutoksen myötä 2-vuotisiin toimintakausiin. Parillisina vuosina lähetämme vain yhden jäsenkirjeen, jonka olette saaneet toukokuun puolivälissä. Kirje on sisältänyt jäsenmaksulaskun ja kirjeessä oli myös ohjelma su 10.8. olevalle kulttuuriretkellemme suvun Kosken kantatiloille. Ilmoittautumiset ja maksut tulee hoitaa ti 15.7. mennessä.

Aurinkoista kesää ja mukavia sukutapaamisia!

Vuosi alkoi sukuseuramme 30-vuotisjuhlalla huhtikuussa Hamburger Börssissä Turussa. Itse asiassa juhliminen alkoi jo viime vuoden loppupuolella, kun kolmas sukukirjamme "Sukumuistoja" saatiin valmiiksi ja jakeluun. Kirjan arvoa nostaa sen saama kunniamaininta Suomen Sukututkimusseuran Vuoden sukukirja 2012-kilpailussa, johon osallistui 74 sukukirjaa.
Ensi vuonna kulttuuriretkeilemme Koskella, jossa tutustumme siellä oleviin sukumme kantatiloihin.

Turun 30-vuotisjuhlakokouksen terveiset ovat tulossa jäsenkirjeessä, jossa myös jäsenmaksulasku, edelleen 17 euroa. Kuvia juhlakokouksesta on tulossa kuvagalleriaan, johon tulee myös kuva Vuoden sukukirja 2012 –kilpailun palkintojenjakotilaisuudesta ja saamastamme kunniakirjasta. Marko Heikkilän jälkeen hallituksessa aloittaa uutena jäsenenä Ulla Salonen Saaristen sukuhaarasta.
Hyvässä seurassa – sukuseurassa – jo 30 vuotta!

Suomen Sukututkimusseura palkitsi Vuoden sukukirjan 2012 valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä 15.–17.3. Kokkolassa. Kunniamaininnan sai Sukumuistoja-kirjamme, sekä toinen Varsinais-Suomeen sijoittuva kirja, joka kertoo Kuuskosken Anders-sepän suvusta. Valintaraadin mukaan kolmen kirjan kärki oli erityisen korkeatasoinen ja erottui selvästi kilpailun 74 kirjan joukosta. Palkinnon vastaanottivat kirjan toimittaja Taina Ukkonen ja sukuseuran sihteeri Kirsti Kesälä-Lundahl.

Tervetuloa sukuseuran 30-vuotissukukokoukseen Turkuun, Hamburger Börssiin. Kokousohjelmassa jää harvoin aikaa tuttujen tapaamiseen ja tutustumiseen, joten olemme varanneet halukkaille mahdollisuuden vapaamuotoiseen iltaseurusteluun ja iltapalaan sekä myös majoittumiseen. Jäsenkirjeessä maaliskuun alkupuolella kokousmateriaali ja lisätietoa iltavarauksista. Myös Sukumuistoja-kirjaa myynnissä (käteisellä).

Hyvässä seurassa – sukuseurassa – jo 30 vuotta!

Sukuseuramme on jo valmistelemassa 30-vuotisjuhlaansa alkavalle vuodelle. Nyt jo voidaan todeta, että kuluneiden vuosien aikana olemme saaneet aikaiseksi monia toimintaamme liittyviä isoja asioita. Näistä konkreettisempia ovat varmasti sukukirjat, joiden kolmas osa "Sukumuistoja" valmistui suunnitelmien mukaisesti hyvissä ajoin jouluksi. Lahjana julkaisemamme kirjat ovat olleet suosittuja.

Uusi sukukirjamme on saatu painosta ja Yliopistopaino Juvenes Print lähettää postitettavat kirjat viikon 45 aikana postiennakkona. Noudettavien kirjojen hausta voi sopia: Koski, Olli Urmas, Santionmäki 24 B, puh. 0440 226 573 tai Naantali, Olli Rönnemaa, Arholankuja 3 A 24, puh. 040 561 5579 tai Espoon Olari, Kirsti Kesälä-Lundahl, Ellipsikuja 4 C 12, puh. 050 305 0865.
Nautinnollisia lukuhetkiä!

Sukumuistoja on yli 400-sivuinen upea teos, joka täydentää aiempia Kantatilat- ja Jälkipolvet-sukukirjoja.

Uusi sukukirjamme Sukumuistoja ilmestyy syksyllä. Kirjasta ja sen tilaamisesta kerromme elokuun alussa postitettavassa jäsenkirjeessä, joka lähetetään laajana jakeluna sukuseuran jäsenten lisäksi myös osoiterekisterissämme oleville suvun jäsenille. Kerrottehan uudesta kirjasta sukulaisillenne. Vielä lämpimät kiitokset Tilkasten, Värrin ja Nopolan väelle mieliinpainuvista kantatilavierailuista, joista kuvamuistoja kuvagalleriassa.

Tervetuloa vuosikokoukseen Elisenvaaran koululle Karinaisten Kyröön ja bussiretkelle suvun syntysijoille ja kantatiloille. Kokouskutsu sekä tietoa retkiohjelmasta ja ilmoittautumisista lähetetään jäsenkirjeessä toukokuun alussa. Kerromme kokouksessa myös syksyllä julkaistavasta sukukirjastamme, jonka markkinointipostia varten kannattaa päivittää osoitetiedot esim. kotisivujen kautta. 

 Tapaamisiin kesäkuussa Kyrössä!    

Yhdistele sisältöä

Admin

© TILKASTEN-VÄRRIN SUKUSEURA