Kotiseutuneuvos Katri Hellaakoski 95-v. sunnuntaina 8.3.2020

Sauvon kotiseuturetkellä 18.8.2018, Katri Hellaakoski piti maljapuheen 35-vuotiaalle Tilkasten-Värrin sukuseuralle. Maljapuheessaan hän kertoi nuoruudestaan ja sukuseuran alkuajoista seuraavaa:

”Sotavuosina koululaisten ja lukiolaisten piti mennä maataloustöihin kesäisin, sotamiesten ollessa rintamalla. Jokaisen piti hommata oma työpaikkansa. Ellei siihen pystynyt, oli tarjolla työleirejä eri puolella Suomea. Minun työpaikkani oli Kosken Ali-Liipolassa, jossa nuori sotaleski Tyyne Mikkola yritti taloudellisten vaikeuksiensa keskellä luotsata taloutta eteenpäin. Ja työtä riitti totisesti.

Siinä joen toisella puolella, Kittilän tyttäret Marjatta, josta sittemmin tuli ministeri Väänänen, ja hänen sisarensa Kaarina, tekivät kotitilalla maataloustöitä. Me ystävystyimme hyvin läheisesti. Me rakensimme sellaisen hirsisen lautan, jota pitkän seipään kanssa lykättiin Ali-Liipolan rannalta Kittilän rannalle. Kittilän tyttöjen lisäksi tutustuin tietysti koko perheeseen, samoin Tohtori Nopolaan, joka vieraili siellä usein sisarensa Helmin luona. Kului vuosia, minä avioiduin Sauvoon, ja olin jo leskenä, kun Tohtori Nopola-Ranta soitti kerran minulle ja sanoi, että ’Kuules Katri, lähdetäänpäs Karinaisiin, koska olen kuullut, että siellä ollaan perustamassa sukuseuraa.’ Hänellä ei näet itsellä ollut ajokorttia, ja minä olin valmis kuin lukkari sotaan.

Siihen aikaan oli tavattoman kova innostus sukuseuraan, ja meillä kokouksissa oli osanottajia aivan pilvin pimein. Nyt joukkomme on kutistunut aika tavalla niistä ajoista. Siitä huolimatta toivon, että nyt Sauvoon tultuamme, kohotamme tänään maljan 35-vuoden ikään ehtineelle sukuseuralle ja toivotamme sille paljon elinvuosia eteenpäin! Skool!”

Katri Hellaakoski

Katri Hellaakoski

Näin mekin, Tilkasten-Värrin sukuseura ry, haluamme onnitella sukuseuran perustajajäsentä ja pitkäaikaista hallituksen jäsentä, Katri Hellaakoskea 95-vuotissyntymäpäivän johdosta, ja toivotamme hänelle paljon iloisia ja onnellisia elinvuosia tästä eteenpäin! Lämpimät onnittelut!

Sauvossa 12.3.2020

Tilkasten-Värrin sukuseura ry

Suvipilvet, onnen pilvet - - -

Suvipilvet, onnen pilvet

peittää taivahan.

Liikkumatta lepää pinta,

laajan ulapan.

Niin kuin tyttö helmiänsä

nauhaan pujottaa,

niinpä päivät aurinkoiset

ohi vaeltaa.

Siin’ on onni – ajatella –

aika etenee,

kultapäivät kalliit, kalliit

hukkaan hupenee.

Siin’ on onni – hymyhuulin

nähdä - - - vaihtuvat

taivahalla suvipilvet

lumivalkeat.

Aaro Hellaakoski

Peto pikkuinen

”Niin hassunkurisen touhun nään

Suu tuoss’ on sepposen seljällään,

Suu pieni ja hampaaton,

Se naurua on.

Suu pieni, mikä sua naurattaa?

Mikä ilo noin sirriin silmät saa?

Näin kyselen turhaan lapseltain.

Se nauraa vain.

Se on lämmintä maitoa pullollaan,

Sill’ on äidin suukkonen otsallaan

Se on kurkkua myöten kylläinen,

peto pikkuinen.

Sinä paljon vaadit ja paljon saat,

Sinä siunaat kättemme toukomaat.

Nyt vasta ne tähkän kantaa:

Sinä annat meidän antaa.”

Aaro Hellaakoski

(A.H. on kirjoittanut runon tyttärelleen Katrille, ”originaalille” peto pikkuiselle)

Katri Hellaakosken isä, Aaro Antti Hellaakoski (22.6.1893 Oulu – 23.11.1952 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, runoilija, maantieteilijä ja maantieteen opettaja ja dosentti.

Artikkeli Aaro Hellaakoskesta Wikipediassa

MISTÄ NIMI HELLAAKOSKI?

Pyhäjoella on sen niminen koski kuin Helaakoski, ja joessa on mutka. Ja siinä mutkassa on kylä, jonka nimi on Helaakoski. Siellä asuu paljon Helaakoski –nimisiä ihmisiä, mutta he eivät kaikki ole verisukulaisia keskenään. Kun Aaro lähti aikanaan kotiseudulta pois, hänestä tuntui pahalta, että Helaakoski –nimi kirjoitettiin yhdellä l:llä, vaikka se lausuttiin pohjalaasittain leveästi ”Hellaakoski”. Niinpä hän otti taiteilijanimekseen Hellaakosken, kuten teki myös hänen sisarensa taidemaalari Aira Helaakoski.

Katrin isoisä Antti Rietrikki (Rieti) Helaakoski pääsi ylioppilaaksi v. 1881 ja hän oli ensimmäisiä suomalaisia ylioppilaita Oulusta.

Aaro Hellaakoski väitteli 1928 tohtoriksi geologian alalta. Väitöskirjan nimi on Puulan järviryhmän kehityshistoria. Isä ja poika juhlistivat yhdessä näitä saavutuksia v. 1936 kun Antin tohtorinväitöskirja hyväksyttiin.

Katri Hellaakosken tarina

Helsingistä Sauvoon – kaupunkilaistytöstä Maalaistalon emännäksi

1926 Lapsuudenkuva

Katri syntyi helsinkiläiseen runoilija-opettajaperheeseen maaliskuussa 1925 ja puhui siellä perheen kirjakielen lisäksi silloista stadin slangia. Isän sukujuuret olivat Pohjanmaalla ja äidin Varsinais-Suomessa. Perheystäviin kuului kansallismuseon silloinen johtaja Sakari Pälsi, joka opasti pikkutyttöä lähes jokaviikkoisilla museokierroksilla. Silloin taisi jo syttyä kipinä museoon.

1929 Perhekuva

1931 Katrille niin rakas pikkuveli, Eero Hellaakoski (1929-2019)
oli Wäinö Aaltosen mallina äitinsä sylissä Eduskunnan Tulevaisuus –patsasta varten.

Vas. ”Äitini” v. 1936 pronssinen pää Iida Katariina (Katrin isoäiti ja Wäinö Aaltosen äiti),WA
Keskellä muotokuva Lempi-sisaresta, annettu Lempille 60-vuotislahjaksi (1932-52), WA
Oik. Lempi 1920-luvulla, WA

Kesäisin perhe lomaili itäisessä Suomessa asuen aluksi paikallisissa maalaistaloissa, ja myöhemminkin oltiin paljon tekemisissä paikallisen väestön kanssa. Sodan aikana he menivät toiselle puolen Suomea, toiselle murrealueelle. Heidän piti mennä talvisotaa pakoon Liedon Vanhalinnaan, mutta se peruuntui. Silloin Lempi muisti sukulaisensa Koskella Tl. Lempi käveli Mika Tausan (seuran hallituksen nykyinen sihteeri) isovanhempien kotiin Tauselan Tausaan, ja kysyi voisivatko he saada sieltä kortteerin. Niin koko perhe sai jäädä talvisodan ajaksi sukulaistaloon Kärppään v. 1939, jossa silloin asui Mikan isoisän sisar Laina Tausa vanhempiensa Juhon ja Frederikan (os. Värri) kanssa.

5.12.1940 Aaro Hellaakosken kiitoskirje Laina Tausalle (s. 1).

5.12.1940 Aaro Hellaakosken kiitoskirje Laina Tausalle (s. 2).

Katri oli 14-v. kun Talvisota alkoi, ja 15 v. sodan päättyessä. Katrin Isä ja äiti olivat siirtoväen huollossa töissä Koskella sodan aikana. Alla Katri ja Eero kesätöissä lehmiä paimentamassa.

Välirauhan aikana Katri vietti pari kesää Koskella Ali-Liipolassa tehden maataloustöitä. Siellä hän innostui maatalouteen, lypsi lehmiä, ja oli heinäpellolla heinätöissä. Tämä Ali-Liipolassa vietetty aika oli merkittävä ajanjakso Katrin elämässä, koska hän oppi kaupunkilaistyttönä rakastamaan maalaiselämää.

Katrin koulu oli ollut suljettuna Helsingin pommitusten aikana ja välillä evakuoituna maaseudulla. 1944 Tyttönormaalilyseo evakuoitiin Sysmään. Kesällä Katri sai umpisuolentulehduksen, joka ei parantunut kunnolla, koska lääkäri patisti toipilaana heinäpellolle töihin ja Katria syytettiin pinnariksi. Syksyllä Katri putosi koulun liikuntatunnilla köysistä alas voimattomana. Leikattu umpisuoli oli äitynyt vatsakalvontulehdukseksi hoitamattomana.

Jos oli vähän huonoa tuuria, niin oli jotain hyvääkin. Katri sai asua Sysmässä tunnetun oopperalaulaja Teddy Björkmanin huvilassa, ja hän jakoi huoneen kahden muun opiskelijatytön kanssa.

Katri Hellaakoski tuli ylioppilaaksi keväällä 1945. Sota oli loppunut edellisenä syksynä.

Katri oli sotavuosina joutunut olemaan työvelvollisena maaseudulla kuten muutkin lukioikäiset, koska miehet olivat rintamalla. Katri oppi rakastamaan maalaiselämää niin paljon, että lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon maa- ja metsätaloustieteitä. Harjoittelutilaksi tuli Martbölen tila Alsilan läheltä. Katri lähti Sauvoon linja-autolla tammikuussa 1947. Linja-autot olivat siihen aikaan tehottomia häkäpyttykäyttöisiä autoja, jotka hiipuivat jokaisessa mäessä niin paljon, että ihmisten oli käveltävä aina mäen päälle. Mäkiset maastot tuntuivat muutenkin niin vierailta, että Katri uskoi oikeasti tulleensa johonkin kaukaiseen jumalan selän takaiseen uuteen maahan. Lisäksi ihmiset puhuivat aivan käsittämättömästi. Isäntä Kyösti Lumme Martbölen talossa puhui vanhaa sauvolaista murretta, jota oli toisinaan vaikea ymmärtää. Katria pidettiin muutenkin kummajaisena Alsilan nurkilla, olihan hän kaupungista. Katri ei uskaltanut näyttää osaamattomuuttaan, vaan yritti aina toimia turhia kyselemättä.

Isäntä laittoi hänet heti alkajaisiksi pyykinpesuhommiin eikä vähäpuheisena miehenä paljon selitellyt asioita. Katrin kysyessä mihin pyykit laitetaan kuivumaan hän tokaisi vain: Ton mekke hailas. Ihmeteltyään aikansa Katri kysyi kuitenkin vanhalta työntekijältä ja sai kuulla, että pyykit levitetään mäkeen puiden oksille ja aidoille, mitä paikkoja sattuu löytymään.

Martbölen Katri-harjuri v. 1947. Tapanin ottama valokuva.

LUANTO

”Ku mää ensmäse kerra tuli täl Sauvvo linjuril, mää meinasi, et tääl ei ol ku ahtei, kaljoi, välis joku alho, taas näkys kankare ja sen pääl mökki ja töykkä. Nii, et kyl vaihtelevaist luantto ol. Pello oliva ain piänemppi, ku mentti rantta käsi. Siäl kasvo suuri katavi ja kastikka pyörtänäl ja sit meres paksu harja. Yhre kroti viäres mun konttin flittas. Meinasi purot plättelläs sin. Sain kärel kii kroti syrjäst ja samal koura yhre iso sontiaise. Ku mää istusi kive pääl, ympärs lens monesorttissi ötököi, parmoi, kärvässi ja ampjaissi. Jonku kräki kans mää hosusi niit pois.

– Kyl suvel kelppa nautiskel luannost.

Sodasta palanneet miehet etsiskelivät kuumeisesti näihin aikoihin vaimoja. Ampolan tilan komea ja hyväkäytöksinen isäntä, juuri valtiotieteiden maisteriksi valmistunut Tapani Kiviranta valloitti Katrin sydämen, seuraavana kesänä vietettiin häitä. Katrista tuli oikeasti sauvolainen emäntä Katri Kiviranta.

27.6.1948 Kaarlo Tapani Kiviranta ja Katri Ainikki Kiviranta os. Hellaakoski

1965 Tasavallan Presidentti Kekkonen vierailee Ampolan tilan mailla järjestettävällä partioleirillä ja häntä on vastaanottamassa tilan emäntä Katri Kiviranta.

Katrilla oli onnellinen avioliitto. Tapanilla oli tasainen ja sovitteleva luonne ja tämän vuoksi hänelle kertyi paljon luottamustoimia. He saivat kaksi ihanaa lasta, Hannan v. 1949 ja Kallen v. 1951. Katrin elämän traagisin vaihe, ja suuri käännekohta elämässä oli, kun hänen poikansa Kalle kuoli tapaturmaisesti vain 22-vuotiaana, ja aviomies Tapani vuotta myöhemmin.

Hanna sylissään Roope, Tapani, Katri, Lempi-mummi, etualalla Kalle. Perhekuva v. 1971 Hannan Roope-pojan ristiäisistä, jolloin vielä koko perhe oli yhdessä.

Jäätyään leskeksi v. 1975, Katri Kiviranta otti uudelleen käyttöön tyttönimensä Hellaakoski, ja viljeli Ampolan tilaa vielä nelisen vuotta, jonka jälkeen tilanpitoa jatkoi hänen tyttärensä Hanna Kiviranta.

Sauvossa Katri on asunut nyt 73 vuotta. Kieli on käynyt tutuksi ja kotiseutu rakkaaksi. Eläkeläisenä Katri on omistanut aikansa pääsääntöisesti kotiseututyöhön ja hän on ollut ahkerasti mukana Tilkasten-Värrin sukuseuran toiminnassa. Katri on ollut perustamassa Sauvon kotiseutumuseota, keräämässä sinne esineistöä, kokoamassa näyttelyitä, ja hän on myös taltioinut vanhoja sauvolaisia sanoja kirjaksi asti. Katri on ollut koko elämänsä kiinostunut kielistä ja murteista. Lieneeköhän syynä se, että hän on elänyt kolmella eri murrealueella hyvinkin pitkiä aikoja ja joutunut monesti ihmettelemään kielen moninaisuutta.

KATRI-EMON TARINOITA

Lapsenlapsilleen ja lapsenlapsenlapsilleen Katri-emo on aina ollut tarinankertoja, jolta on pyydetty kertomuksia menneiltä ajoilta niin nukkumaan mennessä kuin saunassakin.

Osa tarinoista on taltioitu Katrin v. 2012 kirjoittamaan kirjaan ”Hailas mekke” – Sauvos kerätyi vanhoi sanoi; toimittaneet Hanna Kiviranta ja Veera Tuomela (ja Iida Lehtinen ja Teemu Tuomela). Katri on kertonut tähän kirjaan elämästä entisaikaan Sauvon murteella. Osa tarinoista on sellaisia, joita Katri on kuullut vanhoilta ihmisiltä. Tässä joitakin otoksia kirjasta, hauskaa kerrontaa ja hienoa kuvausta entisajan elämästä.

SÄÄ

Ain o jouruttu tähä saak ja täst ettispäinki elämä sää armol ja sen mukka. Vaik suvel kui saret orotta, ni ei vaa sara. Satasis sillai hienokseltas, ettei iha solkenas aamust ehtosse. Mut sit ku satta, ei saa millä lakkama, vaik kui förpannais. Pellol vilja orottava puimist, mut ku satta vaa ja joka pual lotisse ja holsku. Ei voi ku orotta huamist.

Asteklasist pruukatti koht aamust katto kummone päiv mahtas tul ja kummossi vaattei tarttis pan yl. Jos tuntu huftiselt tai priiskuttel tai ol floska, ni tarvitti kummisaappai. Kuival ilmal kelpas trameloit nahkasil jalkkaluil.

SUKULAISSI KU NUKULAISSI

Sanotti: ”Sukulaissi ku nukulaissi”? Toi sanomine o varmaste niilt ajoilt, ku samas talos ja huushollis ol mont kertta usjamppi sukupolvi. Siäl asusiva fammu, farfari, fasteri, minjä, joskus viel kusinikki. Kyl se ny tarttis ymmärttä, et ei se elämine ain ni ruusust ollu. Lapsil ol sit kyl hoitaji omast takka ja vanhukse hoiretti koto. Syätti samas tuvanpöyräs ni lapse ku vanhuksekki ja muu talonväk. Mut jos joukos sattus olema naimattomi fasterei ja farbrui, ni ne sit oliva valla erinomassi kasvattaji. Kyl sii sit sanomist tul.

MUKULOI, FLIKOI JA POJANKLOPEI

Mukuloi pruukas melkke jokases huushollis olema pal enemmä ku nykysi. Nuorimmane ol ain vähä ällittynny ja kiehnas äitis konteis. Isomma flika ja pojaklopi melskasiva ja tappeliva keskenäs. Flika leikkivä tokkies ja muitte paijottes kans. Poja veistelivä puukoil omi vehkeitäs, kaarnalaivoi, pajupillei ja muut ku he ankeleekist tarvittiva. Suvel tehti tortosist lehmi ja vasikoi ja tikuist ja risun kappalist rakennetti niil navetta, ja sioil oma karsinas ja lättis. Talvisi lasketti persliukku mäjes ja suksitti. Jos joku ol jo koulus, ja sai oma krihvelitaulus, ni sit kaik mukula pääsivä huovaama kirjottamist ja laskemist krihvelitaulul liirul. Se taulu pyyhitti välil trasun kans puhtaks. Siin sit viimestäs tul sanomist ja muutaki, ku ei millä ols jaksanu varrot oma vuarotas.

HUUSHOLLI

Jossai huusholleis ol oikke huushollerska, jol ol sit usjamppi piikoi, jos tarvitti. Hianommis huusholleis ol topatui tualei, kiillotetui piironkei, seslonkei ja sänkys resorimatrassei, kandelaaperei, fateiki hopjast, ja muit fiineyksi. Karteenikki ol rynkytetty valla merkillise hienost. Nii, ja piia passasiva ku tul kaffeviarai. Prikan pääl heil tuotti kaffekuppi, kretsnekka, kokkerskool ja isol taltrikil ankarstoka tai kranssi-siivui, ässii ja kakkufliisui.

Tavallisis huusholleis ol polstareitte sisukse pitkist oljist. Joka suvi polstar tyhjennetti, pesti ja pantti uussi olkki sissä. Tyynyihi kerätti ain uure tupsu (ruokoharjanpäitä), ne vaihretti joka suvi. Pöyt ja penki seisosiva keskel tuppa. Konttuuris ol paroi, kastrullei, tilprinkarei, taltrikei, karotei ja muit vehkei. Permannol ol kotokurotu rairallise mato. Nii, ja tietty, mälli ol porstonurkas.

KYÄKIS

Kyäki oliva kans erisorttissi ku nykyäs. Ei moneska kyäkis sora jälkke viäl tullu vet kraanast. Kyl se jourutti laahama kaivost ämpäril sisäl. Tuva nurkas pruukas ol vessaav ja lasksaav. Lasksaav sisukse sekotetti elikoitte, sioitte ja kanoje sakka. Tuvas ol iso leivinuun, meilki mahtus yli 30 kyrsä kerrallas uuni. Siit uunist ol ens kova lämmittämine kokonaisil halvoil. Sit kekälä veretti hellanpessä, ja luuritti uun viimeks halkoluural. Ens paistetti yks leip pruuviks, ennenku paatan kans pantti uun täytte leippä. Kyrsä kuivatti varttail katos. Pehmjä leivä, limpu ja sekaleivä pistetti sikkos jyväsalvo.

Puaris roikkusiva palvkinku katos, sialiha ja laukmakkara omis suolatiinuissas. Suolakaloil, silakoil ja lahnoil ol oma tiinus. Suolassi ku oliva, niit tarvitti livotta enne keittämist. Usjast silaka keitetti perunoitte pääl.

Hellanpesäs poltetti klapei, neki tartti laahat sisäl halkovajast. Talvel ol köykäsemppä, ku voi lykät klapikorei vesikelkal. Mut klapei tarvitti mahrottoma pal, ku kaik kakluuni lämmitetti kumminki kerran päiväs, pakkasel kaksi kertta. Jos klapi oliva viäl vähä nihkei, ni kyl sytyttämine ol vaikja.

Hellan pääl oliva rinki. Ne nostetti hellakoukul pois paikaltas ja pantti puuropata tai kaffepannu tilal. Kys se kest kaua ennenku vesi kiahus ja kaffe ja puuro valmistusiva siks ku väki tul suuruksel. Ku saatti keittolevy niitte renkatte tilal, ol pal helpomp huushollat, ku para ja kaffepannu ei ollu pohjastas nokissi.

Aamupäiväl, siin kymmene aivois, ol kaffeaik. Peltotöitte aikka koko sakil vietti kaffet ja leippä pellol. Sit ol jo kova kiirus päivällise tekko. Päivällisse kuulus pääruakka ja jälkiruakka. Sit tiskama, ku ens ol lämmitetty tiskivere paras hellanpääl. Tiskipöyrän kans ol sinklevyst, niinku tiskpaljukki. Toises tiskatti, toises huuhreltti. Astia kuivatti hantuukil ja pantti hyllyl astjakaappi. Ehtopual ol viäl kaffetunt, niinku aamupualki. Jossa välis leivotti kans. Kyl pyykkäämistki riit. Ehtolist syätti siin 5-6 aikka. Sanotti: ”Kyl elävä palavas tuntte”. Ja tuns kans.

PELTKALUI JA MUIT VÄRKEI

Joskus maailma-aikoihi kynnetti puuatral ja härjil. Mun aikan viäl fältätti yhre tai kahre hevose vetämäl fältil. Hevose vetivä maitokärryil mairo meijeri, mettäreen kans puut mettäst. Pellol ne vetivä niitto ja haravakonet ja viäl ittesitojaaki. Mut sit 50-luvu alus, ku rupes tulema konei, ens traktorei ja sit muit, ni kyl sit tahti muuttus. Kaik vanha käsipeli jäivä laronurkka ja unhottusiva sin. Vanh tryskhuon tryskeines ol ku historiast, ku puimuri rupesiva jyllämä pellol ja kysytti naapurilt: ”Kui pal siippei teijä fältis o?”

AIKA AIKKAS KUTAKI

Ain sää jaksa hoveloitta entispäiväst, mut ei mihi sää menes huameltas tai kuka sun tykönäs käve yäl. Aikka ei ollu ennevanha ni tiukal ku ny. Tyät tehti ehtost ni pitkäl, et saatti reera. Ei kello kyl vahrattu yht tarkka ku nykyssi. Ai mittä ylimääräst triksu saattu, vaik työpäiv venus pimjä ehtos ast.

Tarinat on koottu Katrin ja Hannan kirjoituksista ja kertomuksista; kuvat perhealbumeista.