Vanhusten yhteistyöllä uusi upea elämäkertateos Nuori Aaro
07.09.2022
Tilkasten-Värrin sukuseura julkaisee blogitekstejä sukujen tarinoista tai henkilöistä. Tällä kertaa tekstin on laatinut TVSS hallituksen jäsen Hanna Kiviranta.
Kun Pekka Tarkka soitti minulle kolmisen vuotta sitten ja kertoi tekevänsä ihailemastaan runoilijasta Aaro Hellaakoskesta (1893-1952) uuden elämäkerran ja kysyi, saako tulla haastattelemaan meitä, olin aika epäuskoinen tuleeko kirja koskaan valmiiksi. Molemmat osapuolet olivat mielestäni jo aika iäkkäitä. Pekka sanoi olevansa 84 ja äitini oli tuolloin 94 vuotias.
Vierailuja ja sähköposteja on vaihdeltu tiuhaan tuona aikana ja nyt viikko sitten saimme käsiimme juuri painosta tulleet lämpimäiskirjat.
Nuori Aaro on todella vaikuttava teos. Pekka Tarkka on ennen kaikkea kriitikko, Helsingin Sanomien pitkäaikainen kulttuuritoimittaja ja kirjallisuuden tutkija, mutta hänen tapansa kirjoittaa ei ole kuitenkaan lainkaan kuivaa eikä luettelomaista. Kieli on elävää, lennokasta ja helposti luettavaa. Tekstistä huokuu myös hänen lämmin ja läheinen suhtautumisensa Aaro Hellaakoskeen, vaikka he eivät ole koskaan tavanneetkaan.
Pekka Tarkan ensimmäinen kokemus Hellaakoskesta tuli nuorena lyseolaisena, jolloin Yrjö Jyrinkoski vieraili Tampereen lyseossa ja lausui Aaron runon ”Viatonten valssi”. Lausuntahetken seurauksena Pekka hankki itselleen omaksi Hellaakosken runokirjan ja lueskeli sitä ahkerasti itsekseen. Kiinnostusta runoilijaan lisäsi se, että Pekka Tarkka asui Tampereen Pispalan harjulla, jossa myös Aaron vanhemmat asuivat ja jossa Aaro oli kokenut nuorukaisena jopa sisällissotamme kauhut. Pekan isä oli myös pappi, joka rakasti Hellaakosken uskonnollista runoa ”Hengen manaus” ja tämäkin lisäsi Pekan tarmoa tutustua runoilijaan lisää. Pekka Tarkka kirjoitti ylioppilaaksi v.1954 ja ylioppilasaineensakin hän kirjoitti Hellaakosken runoista.
Unto Kupiainen teki Hellaakoskesta elämäkerran jo vuonna 1953, mutta painoasu ja kuvat ovat sodanjälkeisen ajan mukaisesti nykysilmillä katsoen harmaita. Pekka Tarkka on panostanut vanhojen kuvien etsimiseen ja esille tuomiseen. Valokuvaaja Petri Nuutinen oli saanut käsiinsä Aaron isän Antti Rieti Helaakosken lasinegatiivikokoelman, joka oli pienissä siroissa Antti Rietin itse tekemissä laatikoissa. Kokoelmassa oli suvun vanhojen valokuvien lisäksi kuvia geologikaksikon, isän ja pojan yhteisiltä tutkimusmatkoilta. Valokuvien runsaus lisää kirjan visuaalista ilmettä.
Pekka Tarkka on etsinyt eri tutkimusaineistoista myös tietoja Hellaakosken suvusta ja tuo kirjassaan esiin monia uusia asioita, sellaisiakin joista on tähän asti vaiettu.
Kysyin Tarkalta, mikä yhdistää kahta hänen ihailemaansa runoilijaa Hellaakoskea ja Saarikoskea, jotka minusta tuntuvat aika erilaisilta, mutta hän vastasi heti miettimättä: Heidän tapansa kirjoittaa on samanlaista, soinnillista ja rytmillistä. Ja molemmat ovat myös runouden uudistajia kuten kolmas hänen suosikkirunoilijansa P.Mustapääkin.
Pekka Tarkan kirjassa on kulttuurihistoriaa, taidearvosteluja, runoja, valokuvia ja elämäkertaa mielenkiintoisella helpolla esitystavalla.